Prosys auttaa lunastamaan digitalisaation lupaukset

Teollisuus 4.0

Prosys on ohjelmistoyritys, jonka asiakkaita ovat automaation asiantuntijat teollisuusyrityksissä. Minulla on ollut ilo toimia yrityksen sisällöntuotannon apuna vuosia, ja tänä vuonna toteutimme yhdessä isomman kehittämisloikan ELY-keskuksen Markkinointi ja asiakkuudet -konsultoinnin puitteissa.

Työn pohjaksi haastattelin joukon yrityksen kohderyhmän edustajia, teollisuusyritysten IT-asiantuntijoita ja päättäjiä.

Projektin tuloksena yritys päivitti markkinointistrategiansa ja tuotteisti Teollisuus 4.0 Roadmap -palvelun.

Suunnittelimme yhdessä myös palvelun lanseerausmarkkinoinnin, jonka työkaluja olivat mm. uutiskirje, myyntipresentaatio ja LinkedIn. 

Tutustu yritykseen: https://www.prosys.fi/

KIVIkivi puhuu kauniin yksinkertaisuuden puolesta

KIVIkivi.fi-verkkokauppaKIVIkivi on yksi asiakkaistani, joille olen ollut vakituinen markkinoinnin sparraaja jo yli vuoden ajan. KIVIkivi on verkkokauppa, joka on syntynyt rakkaudesta mereen. ”Meri on käyttövoima, joka puhaltaa läpi mallistomme”, kertoo yrittäjä Liisa Saijonmaa.

Aloitimme yhteistyön ELY-keskuksen Markkinointi ja asiakkuudet -kehittämisprojektilla. Sen tuloksena yrityksellä on nyt selkeä markkinointistrategia ja konkreettinen sisältösuunnitelma, joiden pohjalta markkinoinnin toteutustyö käy ketterästi. Projektin jälkeen olemme sparrailleet markkinointiasioita 3-4 kk välein. Lisäksi olen tehnyt sisällöntuotantoa tarpeen mukaan – meri-ihmisenä nämä aiheet ovat myös minulle rakkaita  

Tutustu yritykseen kivkivi.fi

Yritysten kehittämispalvelut eli ELY-konsultointi

Markkinoinnin kehittämistä kohtuullisin kustannuksin

ELY-keskuksen tukeman markkinoinnin kehittämisprojektin sisältö ja kesto suunnitellaan alusta loppuun yrityksesi tarpeisiin. Jokainen kehittämishanke on siis erilainen.

Viimeisen parin vuoden aikana olen toteuttanut kehittämisprojekteja mm. teollisuuden it-palveluita, digitaalisia tapahtumia,  terveydenhuollon koulutuksia,  työhyvinvoinnin sekä talotekniikan palveluita tuottaville yrityksille, tilitoimistoille ja kuluttajaverkkokaupoille. Asiakastarinat kertovat työn toteuttamisesta ja tuloksista tarkemmin.

Sari Olsio evida Oy

Kerralla ELY-keskus tukee yleensä 2-4 konsulttipäivää. Palveluun hakeutuminen on helppoa ja minä vastaan kaikesta raportoinnista. 

Tuen hakemisesta ja muista käytännön asioista kysytään paljon. Lue usein kysytyt kysymykset alla ja ota yhteyttä tai varaa etätapaaminen tai puhelinpalaveri suoraan kalenteriini, kerron mielelläni lisää! 

1. Miksi yritykseni kannattaisi käyttää palvelua? Mitä hyötyä markkinoinnin konsultoinnista on?

Markkinointi karkaa yrittäjän työlistalla helposti aina viimeiseksi. Myyntiä jää  kuitenkin saamatta ja yrityksen tavoitteet saavuttamatta, jos markkinointiin ei satsata suunnitelmallisesti.

ELY-keskuksen Markkinointi ja asiakkuudet -konsultoinnin puitteissa markkinoinnin kehittäminen on edullista: konsultoinnin tuntihinta yrityksellesi on 46,40 eur/h.

2. Millaiselle yritykselle palvelu sopii?

Palvelu on tarkoitettu yli vuoden toimineille päätoimisille yrittäjille ja pk-yrityksille, jotka haluavat kehittää toimintaansa. Kaikki toimialat ja yhtiömuodot käyvät. Esimerkkejä aiemmin toteuttamistani toimeksiannoista löydät evidan asiakastarinoista.

3. Materiaaleissa sanotaan, että Markkinointi ja asiakkuudet -konsultointi on ELY-keskuksen tarjoama palvelu. Miten evida on mukana tässä?

ELY-keskus on syksyllä 2020 kilpailuttanut mukana olevat konsultit ja hyväksynyt evidan Sari Olsion palveluntuottajaksi Markkinointi ja asiakkuudet –konsultointiin koko Suomessa.

4. Mikä on ELY-keskuksen rooli?

Konsultointia haetaan ELY-keskuksesta. ELY-keskus auttaa hakijaa täsmentämään  kehittämispalvelun tarpeen. Hakeminen, myöntäminen ja raportointi tapahtuu sähköisesti ELY-keskuksen asiointijärjestelmässä.

5. Miten palvelua haetaan ELY-keskuksesta?

Hakeminen on helppoa – kerrot ELY-keskuksen hakulomakkessa vain omin sanoin, mitä yrityksesi haluaa kehittää. Konsultoinnin toteutussuunnitelman ja loppuraportin kirjoittamisesta vastaan minä. Näin haet:

    1. Kirjaudu pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella Aluehallinnon asiointipalveluun: https://sahkoinenasiointi.ahtp.fi/fi ja kuvaa siellä muutamalla lauseella, miksi yrityksesi haluaa käyttää ulkopuolista asiantuntijaa markkinoinnin kehittämiseen. Saat sähköpostiisi tiedon, mikäli ELY-keskus haluaa lisätietoja kehittämistarpeesta tai yrityksesi tilanteesta.
    2. ELY-keskus pyytää minulta konsultoinnin toteutussuunnitelmaa (= konsultoinnin tavoite, toimenpiteet, toteutustapa, kesto ja aikataulu). Keskustelen kanssasi, laadin suunnitelman ja toimitan sen asiointipalvelun kautta ELY-keskukseen.
    3. ELY-keskus arvioi suunnitelman ja päättää palvelun myöntämisestä usein jo alle viikossa.
    4. Otan yhteyttä ja sovitaan milloin aloitetaan työt.

6. Kuinka monelle konsultointipäivälle yritykseni voi saada tukea?

Kotimaassa toimivat mikroyritykset voivat tyypillisesti saada 2-3 päivää konsultointia vuodessa, suuremmat pk-yritykset 2-5 päivää. Konsultointia voi saada korkeintaan 15 päivää kolmen vuoden aikana.

7. Miten konsultointipäivät toteutetaan käytännössä?

Konsultointipäivä = 7 tuntia työskentelyä yhdessä asiakkaan kanssa. Tapaamisista puolet voidaan toteuttaa etäyhteyksillä.  Asiakkaan toivomuksesta lähitapaamisten osuus voi olla suurempikin.

evidan hankkeissa työtä tehdään tavallisesti 2-4 tunnin työpajoissa, joita järjestetään asiakasyrityksen aikatauluihin sopivassa tahdissa – useimmiten tapaamme kerran viikossa. Tapaamisten välille sovitaan usein itsenäisesti hoidettavia kehittämis- tai toteuttamistehtäviä.

8. Mitä palvelun puitteissa voidaan tehdä?

Kehittämispalvelun sisältö voidaan suunnitella täysin yrityksesi tarpeen mukaan, ELY-keskus ei ole etukäteen määritellyt vakiosisältöjä.

Toimeksiannoissani tehdään markkinoinnin strategista suunnittelua eli:

    • haetaan vastaukset kysymyksiin: Miten markkinointi voi edistää yrityksesi tavoitteiden saavuttamista? Miten erottua ja tuoda oma erikoislaatu esiin? Kenelle tuotteistanne tai palveluistanne on eniten hyötyä?
    • asiakasymmärryksen kerryttämistä asiakashaastatteluin
    • asiakaskokemuksen kehittämistä
    • eri viestintä- ja markkinointikanaviin perehtymistä ja niiden kokeilemista
    • markkinoinnin prosessien kehittämistä: suunnitellaan, miten olette näkyvillä ja kohdattavissa ja varmistetaan että markkinointi tulee hoidetuksi systemaattisesti, samaan tapaan kuin kirjanpito.

Kehittämistyön sisällön ainoa rajaus on se, että palvelua ei voi käyttää operatiivisiin toimenpiteisiin kuten esimerkiksi käytännön myynti- ja markkinointitoimenpiteisiin tai markkinointimateriaalin suunnitteluun.

9. Miten voin olla varma, että konsultointi tuottaa konkreettisia tuloksia yritykselleni?

Jos et halua kilpailla hinnalla, sinun on oltava erilainen kuin kilpailijasi. Eikä pelkästään erilainen, vaan parempi auttamaan asiakasta ja luomaan tälle arvoa. Kehittämishanke evidan kanssa tuo suoraa tietoa asiakkailta ja auttaa kehittämään palveluita ja rakentamaan markkinointia, joka vastaa näihin asiakastarpeisiin.

Toteuttamieni toimeksiantojen tulokset ovat olleet erinomaisia: kiitollisena ja nöyränä voin todeta, että vuonna 2021 asiakkaiden palautteessa evidan suositteluindeksi on täydet 100.

10. Onko projektin raportointi työlästä?

Ei lainkaan. Minä vastaan raportoinnista: kun toteutussuunnitelman mukaiset työt on tehty, laadin loppuraportin ja saat sen hyväksyttäväksesi Aluehallinnon asiointipalvelun kautta.

Raportissa kuvataan myös mahdolliset jatkokehittämistarpeet, ja ohjataan tarjolla oleviin ELY-keskuksen, TE-palveluiden, Finnveran ja Business Finlandin jatkopalveluihin.

11. Miten palvelu laskutetaan?

evida laskuttaa yritystäsi palvelun toteuttamisen jälkeen. Konsultointipäivän hinta (eli yrityksen maksuosuus) on 325 eur + alv. Laskun maksuaika on 21 päivää.

ELY-keskuksen maksuosuuden osuuden evida laskuttaa suoraan ELY-keskukselta.

12. Milloin palvelua ei voida myöntää?

Palvelun myöntämisen edellytyksenä on kannattava liiketoiminta. Oman pääoman menettäminen saattaa estää palvelun myöntämisen, samoin verovelka ja maksuhäiriöt. Pandemiatilanteen tuomiin haasteisiin kuitenkin löytyy kyllä ymmärrystä.

De minimis -tukea saa yrityksellä kuluvan ja kahden edellisen verovuoden aikana olla enintään 200 000 euroa. Ehtona on myös, etteivät konsultti ja asiakas kuulu toistensa lähipiiriin.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä, niin aloitetaan keskustelu.!

Markkinointi ja asiakkuudet -palvelu on osa ELY-keskuksen Yritysten kehittämispalvelut -perhettä

 

Yritysten kehittämispalvelut /Analyysi


Ennen Konsultointi-palvelun hakemista yrityksesi nykytila ja kehittämistarpeet voidaan arvioida esim. Analyysi-palvelussa. Jos yrityksesi nykytila on arvioitu muuten ja kehittämistarve on selvillä, voit hakea Konsultointi-palvelua ilman Analyysi-palvelua.

Lisätietoa ELY-keskuksen sivustolla»

 

Koukuttavan markkinoinnin resepti

Koukuttavan markkinoinnin resepti

The riches are in the niches – eli kohdentaminen kannattaa. Markkinoinnissa on melkein mahdoton onnistua, jos sitä tehdään kohdentamatta (eli ilman strategiaa). Silloin tuotetaan viestejä, jotka eivät kiinnosta oikein ketään. Ja joudutaan väistämättä kilpailemaan hinnalla.

Mikä on nurkka, jossa sinun yrityksesi on vahva? Missä saat aikaan eniten arvoa asiakkaalle?

Vastaus löytyy tutkimalla ensin tarjontaa/kilpailijoita ja oman yrityksesi vahvuuksia. Sen jälkeen on tutkittava asiakkailta eli yksinkertaisesti kysyttävä näiltä itseltään. Oma arvaus saattaa mennä täysin väärin. Selvitä siis asiakkaan kipupisteet, toiveet ja tarpeet, sekä arjen haasteet tarjoomaasi liittyen ja ostoprosessin käynnistävät tekijät.

Mikä saa asiakkaasi tekemään ostopäätöksen? Mitä hyvää tapahtuu, jos he onnistuvat avullasi? Kun osaat vastata näihin kysymyksiin, pystyt luomaan viestejä, jotka pysäyttävät, aktivoivat ja sitouttavat yritykseesi.

Kilpailuetu on strateginen linjaus: ”Näin tuotamme arvoa asiakkaalle ainutlaatuisella, erottuvalla tavalla.” Sen pohjalta rakennetaan liiketoimintamalli ja suunnitellaan kaikki yrityksen toiminta.

Tämä on strategista markkinointityötä, jota ei kannata jättää tekemättä. Kirkas kilpailuetu buustaa kaikkea tekemistä.

Teknologia- ja teollisuusyritysten sekä kiinteistö- ja rakennusalan markkinointi

Teollisuuden ja rakennusalan markkinointi

Teknologia- ja teollisuusyrityksiä sekä kiinteistö- ja rakennusalaa yhdistävät asiakaskunnan monimutkaiset ostopäätökset. Myös pitkät myyntisyklit, hankalasti tavoitettavat  kohderyhmät ja monimutkaiset tuotteet ovat tuttuja haasteita. Perinteisesti myynti on ollut parrrasvaloissa, ja markkinointi taas  jäänyt sivurooliin.

Myös näillä toimialoilla markkinointi kehittyy nyt voimakkaasti: moni yritys osaa jo hyödyntää markkinoinnin keinoja kasvun rakentamisessa. Verkkosivuille ja someen tuotetaan sisältöjä ja tehdään työtä hakukonelöydettävyyden parantamiseksi, yhteydenottojen lisäämiseksi ja myynnin vauhdittamiseksi.

Ei hakuammuntaa

Markkinoinnin keinoja ja kanavia on paljon. Onnistumisen kannalta olennaisen tärkeää on tehdä ennen kanaviin ryntäämistä pohjatyöt eli markkinoinnin strateginen suunnittelu. Se lähtee liikkeelle yrityksen tavoitteista ja sen asiakkaisiin tutustumisesta. Oman kilpailuedun kirkastaminen ja jalostaminen asiakasta puhutteleviksi viesteiksi on ainoa tapa saada markkinointi-investoinnit maksamaan itsensä takaisin.

Arvo luodaan yhdessä asiakkaan kanssa. Markkinoinnin keinot ovat silta asiakkaan luo, ja markkinointistrategia on välttämätön kartta matkalle.

Julkista tukea markkinoinnin kehittämiseen

Tiesitkö, että pk-yritys voi saada markkinoinnin strategiseen kehittämiseen julkista tukea? evida on hyväksytty tuottamaan ELY-keskuksen Markkinointi ja asiakkuudet -kehittämispalvelua, jonka puitteissa voi kehittämisen kustannuksiin saada 75% tuen.


PS. Teknologiayritysten, kiinteistö- ja rakennusalan sekä teollisuuden markkinointi on meille tuttua. Asiakkaitamme viime vuosilta:

    • sähkömagneettisten komponenttien valmistaja
    • kiinteistöjen energiajärjestelmiä ja energiatehokkuutta kehittävä yritys
    • toimitiloja palveleva talotekniikkayritys
    • teollisen internetin ja teollisuusautomaation ohjelmistoyritys
    • betonirakentamisen tarvikkeiden maahantuonti ja tukku
    • sisäilmapalvelua ja energiakonsultointia tarjoava asiantuntijayritys
    • sähkölaitteita rakennusteollisuudelle valmistava yritys
    • teollisuuden tietoturvan konsultointiyritys
    • pientalorakentamiseen tarkoitetun uuden mittatyökalun kehittäjä
    • puuntyöstötarvikkeiden verkkokauppa sekä
    • IT-kehityshankkeita ja -tukipalveluita tarjoava yritys.

 

Asiakaskokemuksen kehittäminen

Asiakaskokemuksen kehittäminen

4 asiakaskokemuksen kehittämisen keinoa – tee asiat asiakkaalle helpoiksi

Asiakaskokemus on minusta jotenkin kuivakas sana iloiselle ilmiölle! Työ on kuitenkin hyvin käytännönläheistä pohtimista miten tehdä asiat asiakkaalle helpoiksi. Esimerkiksi näin:

1. Puhu niillä sanoilla, joita asiakas käyttää – monella alalla ammattislangin ”kääntäminen” on iso palvelus asiakkaalle.

2. Tee asioinnista mutkatonta. Anna asiakkaan valita itselleen paras kanava ja auta yhteydenottokynnyksen yli.

3. Kerro yksityiskohtaisesti, miten tuote tai palvelu toimii, mitä se sisältää ja mitä tuloksia siltä voi odottaa. Anna selkeät vastaukset tavallisimpiin kysymyksiin. Pienennät riskin tunnetta ja luot realistisia odotuksia.

4. Pyri ylittämään odotukset. Ideoi keinoja yllättää ja ilahduttaa tavalla, jota asiakas ei osannut odottaa

 

Lue myös aiemmat artikkelit aiheesta asiakaskokemus.

Ensiapukouluttaja Auts-Tuote Oy kouluttaa verkossa ja työpaikoilla elävää elämää varten

Ensiapukouluttaja Auts-Tuote Oy

Toteutitte hiljattain Markkinointi ja asiakkuudet -konsultoinnin evidan kanssa. Mitä tavoitteita teillä oli kehittämisprojektille, Auts-Tuote Oy:n toimitusjohtaja, ensiapukouluttaja Kaisa Telilä?

Työpaikkojen ensiapukouluttajana tunnettu yrityksemme on järjestänyt yrityksille oman toimialan tarpeisiin räätälöityjä ensiapukoulutuksia jo kymmenen vuotta. Viime vuosin olemme panostaneet merkittävästi tuote- ja palvelukehitykseen, minkä tuloksena on syntynyt etävalmennuksia, verkkokurssi ja uusi koulutuspalvelu VR-teknologiaa hyödyntäen. Meillä oli tarve suunnitella uuden palvelutarjoamamme markkinointi yhtenä kokonaisuutena ja tähän työhön halusimme käyttää ulkopuolista asiantuntija-apua.

Tavoitteenamme oli myös uudistaa mielikuvia yrityksestämme ja ensiapukoulutuksista yleensä. Toivomme ihmisten huomaavan, että työn edellyttämien ensiaputaitojen opiskelu voi olla innostavaa. Ja että ensiaputaitoja pidetään yllä elävää elämää varten, ei ensiapukortin voimassaolon vuoksi – vaikka sekin on tärkeää.

Mitä kehittämisprojektin tuloksena syntyi?

Meillä on nyt selkeä suunnitelma markkinoinnin ja viestinnän toteuttamiseksi. Sen pohjana on strategiatyö, jota teimme puhtaalta pöydältä evidan kanssa. Workshop-työskentelyssä määrittelimme konkreettisesti mitkä ovat tavoitteemme ja keinot tavoitteiden saavuttamiseksi. Selkiytimme myös kohderyhmiä, haastattelimme asiakkaita ja kuvasimme ostajapersoonat tarpeineen ja toiveineen. Nyt sisältöjä on helppo tuottaa aina tietty ostajapersoona mielessä.

Millaisia tuloksia olette saaneet?

Toimenpidesuunnitelma pitää markkinoinnin ja viestinnän pyörät pyörimässä kiireen keskellä. Aiemmin markkinointi jäi helposti muiden töiden jalkoihin, varsinkin silloin kun koulutuksia on paljon. Brändimielikuva ei muutu kertarysäyksellä, mutta suunta on nyt selkeä ja muutos jo näkyvissä.

Miksi evida?

Sarin kanssa työskentely oli helppoa ja käytännönläheistä. Moni saattaa ajatella konsultointia liian korkealentoisena oman yrityksen tarpeisiin, mutta turhaan. Sari tutustui huolella yritykseemme ja saimme yhteistyön tuloksena juuri meidän yrityksemme tarpeita palvelevan, ammattimaisesti toteutetun suunnitelman. Sari toi kaivattua ulkopuolista näkemystä ja tarinallisuutta tekemiseemme sekä rohkeutta tehdä tuttuja asioita uudella tavalla.


Tutustu yritykseen: Auts-Tuote Oy
Lue lisää: Markkinointi ja asiakkuudet -konsultointi

Alvar Pet – vastuullisten valintojen puolesta

Alvar Pet

Alvar Pet on suomalainen lemmikkialan startup, jonka missio on minimoida koirien hiilitassunjälki. Markkinoinnissaan yritys luottaa vahvasti koiranomistajien tuottamaan sisältöön: parasta markkinointia ovat omaan kokemukseen perustuvat suositukset, joita ihmiset jakavat somessa verkostoilleen.

evidan vaikuttajamarkkinoinnin tiimi Tokkers.fi sai ilokseen olla mukana rakentamassa Alvar Petin kasvua joulu-tammikuussa. Tokkers toteutti vaikuttajamarkkinointikampanjan, jossa haettiin yritykselle sopivat vaikuttajat, vietiin läpi yhdessä laatimamme briiffin mukainen kampanja ja raportoitiin tulokset.

Alvar Pet antaa koiranomistajien puhua vastuullisten valintojen puolesta

–   TikTok on meille entuudestaan tuttu kanava, ja haluamme vahvistaa läsnäoloamme siellä, kertoo Hanna Lemmetti, Alvar Petin markkinointijohtaja ja yksi yrityksen perustajista. Läksimmekin  innolla kokeilemaan Tokkersin uutta palvelua. Kampanja toi tavoittelemaamme näkyvyyttä tosi kivalla tavalla kohderyhmässä. Ja arvokasta meille oli myös oman työajan säästö: vaikuttajayhteydet pitää hoitaa hyvin ja se vaatii aikaa.

(Ja kuvassa on itse Alvar. Yrityksen muusa, keulakuva ja päämaistaja.)

Tutustu yritykseen:

www.alvarpet.com
@alvarpet
#nollapäästönappulat
www.tokkers.fi

Yrityksen kehittämisavustus

yrityksen kehittämisavustus

HUOM! Yrityksen kehittämisavustus on taas haettavissa helmi-maaliskuussa 2022. Etelä-Suomea koskevat rahoituslinjaukset ovat tällä hetkellä työn alla eikä kehittämisavustusta voi hakea. 

Yrityksen kehittämisavustus vuoden 2021 loppuun asti

Tukea on aiemmin voinut hakea hankkeisiin, joissa on kehitetty esimerkiksi:

  • kaupallistamis- ja kansainvälistymisosaamista ja edistetään uuden teknologian käyttöönottoa
  • digitaalista osaamista, digitaalista liiketoimintaa, tuottavuutta, tekoälyn hyödyntämistä sekä kyberturvallisuutta liiketoiminnan eri vaiheissa  
  • liiketoimintamalleja ja ansaintamalleja osana arvoverkostoja sekä yritysekosysteemejä
  • vähähiilisiä, vihreää taloutta ja kiertotaloutta edistäviä tuotteita, palveluita, ratkaisuja sekä materiaalitehokkuutta ja tuotantomenetelmiä.

Kehittämiseen liittyviä palkka-, konsultointi-, matka-, messuosallistumis- ja vastaavia menoja tuettiin enintään 50 %:lla. Hankkeeseen sisältyvien  investointien tuki oli 10–35 %.

Ota yhteyttä ELY-keskuksen asiantuntijaan jo hankkeen suunnitteluvaiheessa ennen hakemuksen jättämistä.

Tuen  hakemista varten tarvitset hankesuunnitelman, jonka teossa olen mielelläni avuksi. Varaa aika suoraan kalenteriini, niin aloitetaan keskustelu!

 

Viisaita sanoja markkinoinnista

Markkinoinnin mestarit osaavat kiteyttää olennaiset opit muutamaan sanaan. Näistä tiheään siteeratuista mietelmistä voi ladata innostusta ja ideoita omaan tekemiseen. Ne myös muistuttavat osuvasti siitä, mitä markkinointi todella tarkoittaa.

Alla käyttöösi omat suosikkisitaattini vapaasti suomennettuina, ole hyvä! Halutessasi löydät lisää tiivistettyä viisautta ja inspiraatiota evidan Pinterest-taulusta.

”Kaikkien aikojen paras markkinointistrategia on välittäminen.”
– Gary Vaynerchuk

“Lopeta myyminen. Aloita auttaminen.”
– Zig Ziglar

“Lupausten tekeminen ja pitäminen on parasta brändinrakennusta.”
– Seth Godin

Sitaatteja markkinoinnista

“Ala kuunnella asiakkaita ja ihmeitä alkaa tapahtua.”
– Jonathan Midenhall

”Sinun arvosi ei ole siinä mitä tiedät ja osaat, vaan siinä mitä jaat.”
― Ginni Rometty

“SEO ei enää nykyisin ole tekemistä. Se on jotain mikä tapahtuu itsestään, kun teet kaiken muun oikein.”
– Chad Pollitt

“Nykyaikana ihmiset haluavat viisastua ennen ostopäätöksen tekoa. Älä siis pitchaa, vaan opasta.”
– Brian Clark

”Ihmiset eivät osta sitä mitä teet, vaan miksi teet sen”.
– Simon Sinek

“Markkinointi on itse asiassa vain oman intohimon jakamista.”
– Michael Hyatt

“Hyvä markkinointi saa yrityksen näyttämään fiksulta. Erinomainen markkinointi tekee asiakkaasta fiksun.”
– Joe Chernov

”Ilman strategiaa tuotettu sisältö on vain sälää. Ja sälää maailmassa on jo enemmän kuin tarpeeksi.”
– Arjun Basu

“Markkinoinnin lopettaminen kannattavuuden parantamiseksi on yhtä tehokasta kuin kellon pysäyttäminen aikaa säästääkseen.”
– Thomas Jefferson

PS. Lista kaipaisi suomalaisten markkinointiosaajien mietelmiä. Laita viestiä, lisään niitä mielelläni listaan!

Got purpose?

Jos ei osaa kertoa miksi on olemassa, on melkein mahdotonta menestyä.

Tarkoituksen kirkastaminen tuo yrityksen kaikkeen tekemiseen arvokkuutta, tavoitteellisuutta ja intohimoa. Merkitykselliset viestit määrittelevät suunnan yrityksen henkilöstölle, asiakkaille ja muille sidosryhmille.

Ajattelen, että kaiken yritystoiminnan tarkoitus on jonkin asian muuttaminen paremmaksi – taloudellisesti kannattavalla tavalla.  

Olemassaolon tarkoitus, purpose, on liiketoiminnan johtamisen ja kehittämisen työkalu. Tarkoituksen sanoittaminen tuo selkeyttä ja syvempää merkitystä myös yrityksen markkinointiin ja jokaiseen asiakaskohtaamiseen. Asiakkaat sitoutuvat vahvemmin yrityksiin ja brändeihin, jotka viestivät arvoistaan ja perimmäisestä tarkoituksestaan.

Miten te haluatte vaikuttaa ympäröivään maailmaan? Mitä yrityksenne ratkaisee?

Olemassaolon tarkoitusta ei voi liimata päälle, se on todellinen ja jo olemassa yrityksenne dna:ssa. Resepti on lyhyt, mutta jonkin verran aikaa ja paneutumista vaativa:

1. kaivautukaa teille tärkeiden asioiden syvempiin tasoihin
2. kuorikaa ydin esiin sieltä ja
3. muotoilkaa ajatukset helposti viestittävään muotoon.

Tuloksena syntyy tarina, jonka vain teidän yrityksenne voi kertoa.

Lisäoppia Simon Sinekiltä

evidan olemassaolon tarkoitus on:

Haluan (markkinoinnin keinoin) auttaa sinua menestymään siinä, mitä rakastat tehdä. Autan yrittäjiä ja pk-yrityksiä löytämään ja tuomaan esiin omat supervoimansa – sen, miksi asiakkaan kannattaa valita juuri sinut.

Tutustu myös pk-yritysten markkinoinnin strategisen kehittämiseen tarkoitettuun ELY-keskuksen Markkinointi ja asiakkuudet -konsultointipalveluun

Kutsu: Hae mukaan maksuttomaan sparraukseen!

Toimin Kasvu Open -sparraajana ja tavoitteenani on auttaa mahdollisimman monia kasvuyrityksiä kehittämään toimintaansa. Olen mukana tänä vuonna Automaation tulevaisuuden Kasvupolulla ja haluan kutsua sinut hakemaan mukaan sparraukseen.

Kasvu Openin maksuttomasta Kasvupolku-sparrauksesta jokainen mukaan valittu kasvuyritys:

    • saa luottamuksellista, henkilökohtaista sparrausta liiketoimintaan.
    • tapaa yrityskohtaisesti valitut 5–8 eri alojen asiantuntijaa eli sparraajaa.
    • verkostoituu alueellaan/toimialallaan ja valtakunnallisesti merkittävien kumppaneiden kanssa.
    • voi halutessaan kisata Vuoden kasvuyritys -tittelistä.

Sparraukseen voivat hakea mukaan kaikki yritykset, joilla on y-tunnus ja vahva tahto kasvattaa liiketoimintaa.

Hae mukaan 17.3.2021 mennessä.

Lisätietoja: https://kasvuopen.fi/kasvupolut/
Hakulomake: https://kasvuopen.fi/hae-mukaan/

Miksi asiakkaan kannattaisi ostaa juuri sinulta?

Asiakasymmärryksellä tuulta purjeisiin

Jos et halua kilpailla hinnalla, sinun on oltava erilainen kuin kilpailijasi. Eikä pelkästään erilainen, vaan parempi auttamaan asiakasta ja luomaan tälle arvoa. Kuulostaa ehkä teoreettiselta, mutta käytännön tekemisenä asiakasymmärryksen kasvattaminen lähtee liikkeelle siitä, että tutustut paremmin asiakkaisiisi – otat yhteyttä ja kysyt muutaman kysymyksen. Useimmat ihmiset kertovat mielellään arjestaan, ja voin luvata jokaisessa keskustelussa opit jotain uutta.

5 kysymystä asiakasymmärryksen kasvattamiseksi

    1. Miten hoidat(te) ____________ (esim. markkinoinnin työt) tällä hetkellä
    2. Mikä sujuu hyvin?
    3. Mitkä asiat on hankala saada hoidettua?
    4. Mitä haluat välttää?
    5. Jos kaikki olisi mahdollista, millaista _________ (esim. markkinointinne) olisi?

Otatko haasteen vastaan?

Koska tällaiset tehtävät tahtovat usein jäädä muun kiireen alle, tehdään tästä viikon #markkinointihaaste:

    • haastattele vähintään kolmea eri tyyppistä nykyistä ja/tai potentiaalista asiakasta
    • kirjaa vastausten ydinkohdat muistiin
    • ideoi uusia tapoja ratkaista esille tulleita tarpeita ja toiveita.

Haastoin tietysti itsenikin. Alla omien haastattelujeni tulokset.


Oman asiakaskuuntelun tulokset

Edellä kuvattuun markkinointihaasteeseen liittyen keskustelin 3 erilaisen pk-yrityksen kanssa.

Jututin yhtä juuri aloittanutta yksinyrittäjää, yhtä kasvavaa kolmen hengen tiimiä ja yhtä yli 10 henkilöä työllistävää yritystä. Kaikki tekevät markkinointinsa pääosin itse, ulkopuolista apua käytetään silloin tällöin yksittäisiin projekteihin.

Tällaista puhuttiin:

    • Pidempään toimineet yritykset saavat hyvin suosituksia ja asiakkaita verkostojen kautta.
    • Asiakaskirje kannattaa ottaa säännölliseksi rutiiniksi.
    • Tekstien tuottaminen ja jakaminen oli kaikille yhteinen haaste, vaikka esimerkiksi referenssitarinoiden arvo on hyvin tiedossa.
    • Myyjien soittoja ja sähköposteja ei tunnu kukaan haluavan.
    • Kaikilla oli tunne, että markkinointia voisi ja pitäisi hyödyntää kohdentamisen keinona ja kasvun rakentamisessa nykyistä tehokkaammin.

Mitä opin?

Keskustelut vahvistivat ajatusta markkinoinnin, myynnin ja palvelun kehästä, jossa nuo kolme antavat vauhtia toisilleen. Kyse on markkinointiviestintää paljon laajemmasta asiasta – palveluiden kehittäminen kohti tätä suuntaa on hyvässä vauhdissa ja nämä keskustelut antoivat pontta jatkaa. 

 

Walttari uudistaa isännöintialaa

Isännöitsijätoimisto Walttari Oy asiakastarina

Walttari Oy tarjoaa vanhan ajan yksilöllistä isännöintipalvelua, mutta tuottaa sen uudenlaisilla työkaluilla. Walttari on kasvanut vauhdilla ja päässyt usein julkisuuteen kommentoimaan isännöintialan kehitystä sekä kertomaan näkemyksiään siitä, millaista on hyvä isännöinti.

evidalla on ollut ilo toimia Walttarin markkinointikumppanina jo reilun 5 vuoden ajan. Yhteistyö alkoi markkinoinnin kehittämishankkeella, jonka tuloksena syntyi Walttarin franchising-käsikirja sekä markkinointisuunnitelma, jonka tukee kumppanuuksien rakentamista ja yrityksen nopeaa kasvua.

Yhteistyö jatkuu yrityksen digitaalisen markkinoinnin kehittämis- ja toteutustehtävillä: kuluneen vuoden aikana evida on mm. vastannut verkkosivston sisältöuudistuksesta.

Tutustu Walttariin: www.walttari.fi

Tueksi pk-yrityksen kehittämiseen: Markkinointi ja asiakkuudet -konsultointi
Lue lisää asiakastarinoita

Vaikeinta markkinoinnissa?

Markkinoinnissa vaikeinta

Minulta kysyttiin hiljattain, mikä on yrittäjien suurin haaste markkinoinnissa. Vastaukseni oli päivänselvä, ja ilmiö omakohtaisestikin tuttu:

Markkinointi tuntuu monesta vastenmieliseltä ja vaikealta, ja jää siksi joko huonolle hoidolle tai kokonaan tekemättä. ⠀
⁠⠀
Oman osaamisen markkinoiminen on kiusallista, ainakin aluksi. Puhumattakaan rahan pyytämisestä. Mainonnan kielikin tuntuu muoviselta ja tarjolla olevien keinojen ja kanavien viidakko vaikeakulkuiselta.

Koska ihmisillä on taipumus välttää epämukavia asioita, jää markkinointi helposti työlistalla aina viimeiseksi. Loistavat tuotteet jäävät kuitenkin myymättä ja tavoitteet saavuttamatta, jos markkinointiin ei satsata.

Kannattaa siis aloittaa viimeistään nyt (note to self ;)).

Markkinoijaksi tullaan:

> aloittamalla
> opiskelemalla ja kokeilemalla⁠⠀
> suunnitelmallisilla toistoilla
> spämmäämättä ja
> ihmiseltä ihmiselle viestien.

Kuuluuko asiakkaan ääni läpi talon?

Nykyaikana ei liene sellaista organisaatiota, jonka tavoitteena ei olisi asiakaskeskeisyys. Halutaan ymmärtää asiakkaiden tunteita ja tarpeita, ja vastata niihin parhaalla mahdollisella tavalla. Pyrkimys asiakaskeskeisyyteen tuntuu kuitenkin monesti jäävän erilliseksi saarekkeeksi yrityksen sisälle ja jopa jakavan henkilöstön kahteen leiriin, jotka pyrkivät omiin, vastakkaisiin tavoitteisiinsa.

Tyypillisesti markkinointi-ihmisten tehtävänä on katsoa yrityksestä ulospäin: kohti prospekteja ja asiakkaita. Operatiiviset tiimit taas katsovat sisään päin, oman organisaation tekemisiin. Toinen joukko hakee panostusten kasvua, toinen mieluiten vain karsisi niitä.

Asiakaskeskeisyys edellyttää myös sisäistä toiminnan  kehittämistä

Asiakaskokemuksen merkitys kilpailuedun lähteenä ymmärretään yrityksissä hyvin. Asiakaslähtöistä kehittämistyötä tehdessä unohdetaan kuitenkin helposti ratkaisujen operatiiviset vaikutukset ja vaatimukset asiakasrajapintaa syvemmälle.

Operatiivisia prosesseja tehostettaessa ja järjestelmiä kehitettäessä taas melkein unohdetaan koko asiakas. Tämä on iso riski, sillä suunnittelemattomat seuraukset asiakkaalle harvoin parantavat asiakaskokemusta.

CX + Lean = oppiva organisaatio

Tuomme kehittämishankkeisiin uuden tavan ajatella ja toimia. Suunnittelemme ja toteutamme kehittämisprojekteja, jotka vaikuttavat myönteisesti sekä asiakkaisiin että prosesseihin.  Yhdistämällä business designin* työkaluja Lean-prosessimenetelmiin voimme löytää yllättäviä mahdollisuuksia auttaa asiakkaita ja luoda aivan uudenlaisia linkkejä ongelman ja ratkaisun välille. Tuloksena koko organisaatio oppii ymmärtämään asiakkaitaan ja olemaan yhteydessä heihin fiksuilla tavoilla, mikä on tie kannattavaan kasvuun ja kilpailijoista erottumiseen.

Miksi valita myynnin kasvun ja toiminnan tehostamisen välillä, jos voit saada molemmat?


* Business design eli liiketoimintamuotoilu auttaa tutkimaan,  innovoimaan ja priorisoimaan strategiasta lähtevät, tärkeimmät kehitettävät kokonaisuudet. Kun hanke on todettu liiketoiminnallisesti  järkeväksi, idea muotoillaan palvelumuotoilun keinoin valmiiksi.

Viestinnän ja markkinoinnin palvelumuotoilu

Markkinointi oli alkujaan myyntiargumenttien ja hintatarjousten tuputtamista. Viime aikoina on keskitytty sisältöjen jalostamiseen. Nyt edessä on asiakkaan mukaan ottaminen: emme enää voi talon sisällä päättää tai olettaa, mitä tietoa kohderyhmämme tarvitsevat ja mitä kanavaa pitkin he sen vastaanottavat, sillä tietotulvan keskellä tuottamamme tieto häviää helposti virtaan – ja tämä koskee myös organisaation sisäistä viestintää.

Muotoiluajattelu on viitekehys, jossa on kyse pitkäjänteisestä ja määrätietoisesta toiminnasta ongelmien ja liiketoiminnan mahdollisuuksien tunnistamiseksi ja ratkaisemiseksi:

  1. Markkinoijana ja viestijänä sinun tärkein tehtäväsi on tunnistaa ja ratkaista ihmisten ongelmia, ei sisältöjen julkaiseminen suunnitellun aikataulun mukaisesti.
  2. Älä perusta työtäsi olettamuksiin vaan selvitä, mitä tietoa kohderyhmäsi aidosti tarvitsevat ja mitkä kanavat heidän arkeensa mahtuvat. Aika, raha ja vaiva heitetään täysin hukkaan, jos tavoittelemasi henkilöt eivät ehdi tai jaksa tutustua viesteihisi.
  3. Palaa yrityksesi strategisiin tavoitteisiin ja varmista, että työsi vie niitä kohti.
  4. Pidä huolta, että asiakkailta kuulemasi toiveet ymmärretään ja heille antamasi lupaukset lunastetaan koko organisaatiossa: puhalla markkinointiajattelua myyntiin, tuotekehitykseen, tuotantoon, tilaus-toimitusprosessiin ja ylimpään johtoon – brändisi ei ole slogan, vaan systemaattinen tapa toimia kautta linjan.
  5. Tiedä käytössäsi olevat resurssit (työaika, osaaminen, raha) ja laadi ne tietäen toteuttamiskelpoinen toimenpidesuunnitelma.
  6. Huolehdi, että suunnitellut tehtävät tulevat toteutetuiksi.
  7. Testaa, kokeile, epäonnistu nopeasti, mittaa, opi ja muuta suunnitelmaasi lennossa.

”Palvelumuotoilulla kehitetään vaikuttavaa viestintää, joka puhuu asiakkaan kieltä, tavoittaa hänet oikeissa kanavissa, kohtaa hänet luontevissa ympäristöissä, ratkoo asiakkaan ongelmia, puhuttelee hänen arvojaan, luo tunnesiteen ja ylittää odotukset.”

Viestinnän+Markkinoinnin palvelumuotoilijat -ryhmä

Viestinnän ja markkinoinnin palvelumuotoilu on työskentelymenetelmä, jonka avulla pyritään ymmärtämään  ulkoisen tai sisäisen asiakkaan logiikkaa sekä omaa roolia asiakkaan elämässä ja hakemaan muotoilun menetelmin vastauksia esimerkiksi kysymyksiin: Mitä tietoa asiakas tarvitsee? Mitä kanavia pitkin? Miten viestintä sopii hänen arkeensa?