Innovaatiosetelin avulla pk-yritys voi hakea ulkopuolisen asiantuntijan tuella uusia avauksia liiketoimintansa kehittämiseksi.
evida on toteuttanut Business Finlandin tukemia kehittämishankkeita asiakkailleen vuodesta 2008 saakka. Käytännön työssä on syntynyt ketterä asiakaslähtöisen kehittämisen malli, jonka moduulit on kuvattu alla.
Rakennetaan näistä osista juuri sinun yrityksesi tarpeisiin sopiva kokonaisuus:
A. Konseptoidaan ideastasi tuote tai palvelu.
B. Tehdään kokeiluja: laaditaan yksi tai useampi prototyyppi, kirjallinen palvelun kuvaus tai muu palvelunäyte.
C. Selvitetään ideasi jatkokehitys- ja markkinakelpoisuutta: kerätään tietoa potentiaalisilta asiakkailta.
D. Asiakaskuuntelun tulosten pohjalta määritellään askeleet jatkokehittämistä varten.
E. Suunnitellaan tuote- ja palvelustrategia, jonka ydinkysymys on se, miten uusi tuotteesi tai palvelusi ratkaisee asiakkaan polttavan ongelman kilpailijoista erottuvalla tavalla.
Voit saada innovaatiosetelin, jos sinulla on uusi tuote- tai palveluidea, jolla on kansainvälistä kasvupotentiaalia. Setelin arvo on 6 200 euroa (5 000 euroa + alv). Arvonlisävero jää tuen saajan hoidettavaksi. Lisätietoja Business Finlandin sivustolla
Autan mielelläni ketterän kehittämisprojektin suunnittelussa ja setelin hakemisessa. Ota yhteyttä, niin aloitetaan keskustelu!